Virtuaalitodellisuus peleihin

Vasta viime aikoina jokaisen käyttäjän ulottuville saapuneet VR-lasit ovat käyttömahdollisuuksiltaan rajattomat. Omiaan ne ovat parantamaan käyttökokemuksia varsinkin pelejä pelaavien keskuudessa. Nopeiden yhteyksien, sekä alati kehittyvien graafisten ominaisuuksien ansiosta Virtuaalitodellisuus on aina vain enemmän käytössä tavallisten kuluttajien keskuudessa. Ohjelmistosovellusten kehittyminen on myös taannut sen, että laseja on mukava käyttää, ja maailma niiden läpi katsottuna luo yhä aidomman näkymän katsojan silmille. Lisäksi äänimaailma on valmis yhdistettäväksi virtuaalitodellisuuteen, jolloin oikea elämys on valmis.

Mahdollisuudet pelimaailmassa

Pelien lisäksi käyttömahdollisuuksia tälle mullistavalle teknologialle ovat mm. kasinopelit, sekä käyttäjäkokemuksen parantaminen erilaisia sovelluksia käytettäessä. Käyttäjäystävällinen kokemus seuraa myös sovellusten kehittymistä uuteen suuntaan, joten mahdollista on myös tämän virtuaalisen todellisuuden hyödyntäminen opetustekniikoissa. Lasien avulla on rajattomat käyttömahdollisuudet, mutta erityisen elämyksen nämä lasit tuovat tullessaan, ja sen vuoksi nämä ovat omiaan juurikin pelaamiseen.

VR-lasit tuovat pelkän visuaalisen mahtavuuden lisäksi kokonaisvaltaisen elämyksen, kun tähän yhdistetään kuulokkeet mikrofonilla varustettuna. Internetyhteyksien ansiosta myös sosialisointi välimatkojen takaakin helpottuu huomattavan paljon. Pelaajat voivat olla yhteydessä toisiinsa toiselta puolelta maailmaa, omasta olohuoneestaan käsin. Tulevaisuuden työpaikatkin voidaan luoda oman kodin rauhaan, mikä auttaa varsinkin ruuhkakaupungeissa asuvia tehostamaan omaa ajankäyttöään.

Kasinopelaamisen virtuaalitodellisuus

Rahapelit ovat mainio kokemus jo itsessään, kuitenkin internet -pelaamisen yleistyessä etsitään jatkuvasti uusia tapoja tehdä pelaamisesta entistä jännittävämpää. Internetin uudet kolikkopeliautomaatit pitävät sisällään valtavasti toimintoja, jotka tekevät perinteisistä yksikätisistä rosvoista entistä jännittävämpiä. Eri toiminnot ovat ikään kuin pelejä perinteisen pelaamisen ohella. Pelaajalla on mahdollisuus vaikuttaa voittoihin omilla valinnoillaan, ja pelit ovat jatkuvasti enemmän vuorovaikutuksessa pelaajan kanssa.

Myös perinteisemmät pöytäpelit kasinoilla kokisivat virtuaalilasien myötä uuden, toivotun muutoksen. Pöytäpelit ovat nykyisin pelattavissa live-kasinolla, aidon jakajan ohjatessa peliä. Omalta kotisohvalta voisi virtuaalilasien avulla saada näistä pöydistä vielä todemman tuntuisia, sillä mahdollisuus olisi käsien liikkeillä vaikuttaa korttien valintaan ja panostukseen. Myös kasinon tuoma äänimaailma voisi virtuaalilasit päässä nostaa pelaamisen täysin uudelle kokemuksen tasolle. Myös mikrofonin välityksellä pelaamisesta voisi tulla paljon sosiaalisempaa, ja kommunikoiminen jakajan kanssa tapahtuisi paljon nopeammin, kuin nykyisen keskustelu-ominaisuuden avulla.

Virtuaalitodellisuus sisältää lukemattomasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia myös tulevaa varten, kuten live-kasinot ovat näyttäneet. Ehkä unibet em 2020 -sivu ei vielä virtuaalista todellisuutta jalkapallofanille tarjoa, mutta sisältää se iskevimmät uutiset, ottelut ja kisainfon. Astetta todellisempaan suuntaan tietysti kokemuksesta tulisi, jos virtuaalilasit silmille laittaessa siirtyisi paikan päälle seuraamaan lempiotteluita.